Pikavipit ja luottotiedot – mitä yhteistä niillä on?

Jokainen taatusti tuntee pikavipit ainakin nimeltä, ja moni on sellaisia elinvuosiensa varrella anonut ja saanut. Samoin tunnemme jokseenkin pelottavan termin ”luottotiedot”, vaikkemme itse kenties olekaan täysin perillä siitä, mitä ne meistä itsestämme sanovat tai kuka niihin pääsee käsiksi. Tällä kertaa tarkastelemme sitä, mitä yhteistä on pikavipeillä ja luottotiedoilla, vaikuttavatko ne jollakin tavoin toisiinsa ja yleiseen luottotietomerkintäämme.

Moni eri taho voi pyytää luottotietojasi, ei vain pikavippihakemuksen osalla vaan niinkin arkisissa merkeissä kuin puhelinliittymän osalla. Jokainen sinun luottotietojasi tarkistava saa samalla selville, montako kertaa sinun luottotietojasi on viimeisten 12 kk aikana luovutettu. 

Pikavippien ja luottotietojen luonne

Pikavipit ovat tyypillisesti lyhytaikaisia ja sumiltaan pieniä lainoja, joilla tavallinen matti tai maija meikäläinen pyrkii kattamaan jonkin rahoitustarpeen palkkapäiviensä välillä. Esimerkkinä on vaikkapa yllättävä autovika, joka on saatava korjattua mahdollisimman pikaisesti, sillä henkilö tarvitsee autoaan voidakseen käydä töissä.

Pikalainojen saanti on tavallisesti yhtä helppoa, vaivatonta ja nopeaa kuin pelaaminen osoitteessa internetpohjainen casino, ja se hoituu netissä jo muutamassa minuutissa. Toisaalta sitten niiden korot ja kulut voivat olla korkeita verrattuina tavalliseen pankin myöntämään lainaan.

Luottotiedot puolestaan ovat tietyissä rekistereissä säilytettäviä tietoja, jotka kertovat sinun ja minun taloudellisen historian ja nykyisen tilanteen. Arvattavasti ne voivat olla ruusuisia tai antaa meistä kuvan, joka saa niitä tarkastelevan, esimerkiksi mahdollisen lainan- tai vuokranantajan haukkomaan henkeään ja lähettävän meille kielteisen päätöksen.

Luottotiedot kertovat niin menneet ja nykyiset lainat kuin luottokorttien omaamisen, muut velat ja myöhästyneet maksumme tai muut maksuhäiriöt. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi tahoa, jotka ylläpitävät luottotietorekistereitä – Bisnode Oy ja Suomen Asiakastieto Oy

Luottotiedot vaikuttavat pikavippien saantiin

Kuten arvata saattaa, myös pikavippejä myöntävät tahot kiinnittävät huomiota hakijoittensa luottotietoihin. Ne tarkistavat luottotiedot huolella ennen kuin antavat päätöksensä ja siirtävät rahaa hakijan tilille. Jos omaat maksuhäiriöitä, sinun voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta saada pikavippiä, vaikka osa niiden myöntäjistä väittää, ettei maksuhäiriömerkintä itsessään vielä liputa kieltävää vastausta.

Maksuhäiriömerkintä kuitenkin kertoo selvästi, että sinulla on jossain vaiheessa ollut vaikeuksia hoitaa taloudellisia velvoitteitasi! Se tekee sinusta riskialttiin sijoituksen.

Vaikka siis saisit kehnoilla luottotiedoilla pikavipin, voivat sen ehdot ja korot kuvastaa myöntäjän kokemaa riskiä. Pikavippifirmat nimittäin korvaavat suuremman ottamansa riskin eritoten perimällä korkeampia korkoja. Tällöin saamasi lainasumman takaisinmaksu voi osoittautua vaikeaksi, sillä pelkkä korkea korko muuttaa pikalainasi kokonaiskustannusta huomattavasti.

Pikavippifirma saattaa myös vaatia sinulta takaisinmaksuille tavallista suurempaa kuukausierää. Toisaalta voit odottaa myös saavasi alhaisemman lainasumman kuin niin sanotusti puhtaat luottotiedot omaava hakija.

Pikavippi voi johtaa luottotietojen heikentymiseen

Nyt siis ymmärrät, miten luottotiedot, etenkin heikot sellaiset, vaikuttavat pikavipin saantiin. Voivatko haetut ja saadut pikavipit sitten heikentää sinun luottotietojasi jollakin tavalla? Jokainen voi arvata, että maksamatta jäänyt tai myöhästyneitä maksuja omaava pikavippi luonnollisesti johtaa merkintöihin luottotietojen rekisterissä. 

Sen lisäksi luottotietosi voivat kärsiä, jos haet lyhyen ajan sisällä useita pikavippilainoja. Jokainen hakemus kirjataan tietoihisi ja negatiivinen päätös niiden osalla voi laskea luottopisteitäsi. Harkitse siis huolella, montaako pikavippiä tai muuta lainaa haet muutaman viikon tai kuukauden sisällä. Jollet vielä tunne omia luottopisteitäsi, suosittelemme sinua tarkistamaan ne netissä, jotta tiedät oman tasosi.

Huomaa, että tällä hetkellä voit katsoa omat luottopisteesi ilmaiseksi kerran vuodessa.

Yhteenveto

Kuten huomaat, pikavippien ihmeellisessä maailmassa luottotiedoilla on merkitystä, jopa silloin kun sellaisen myöntävä taho mainostaa, etteivät heikot luottotiedot estä pikavipin saamista. Tutustu ennalta omiin luottotietoihisi ja harkitse tarkkaan, keneltä lyhytaikaista lainaa haet, jotta maksimoit sen saamisen.