Kasinopelien pelaaminen on hauska ja jännittävä harrastus, mutta kuten missä tahansa asiassa, liika on aina liikaa. Jotta rahapelien pelaaminen pysyisi mukavana ajanvietteenä, on sen pysyttävä vastuullisena ja omien rajojen puitteissa.
Me suomalaiset olemme saaneet jo noin viitisen vuoden ajan nauttia markkinoiden kuumimmista pelipaikoista eli pikakasinoista, joilla pelaamisen pääsee aloittamaan ilman rekisteröitymistä. Pikakasinot ovat tehneet pelaamisesta todella helppoa ja nopeaa. Hyvä puoli on se, että säästyt aikaa vieviltä välivaiheilta ja voit keskittyä pelkästään kasinopeleistä nauttimiseen. Varjopuolena on kuitenkin se, että pelaaminen on tehty jopa niin vaivattomaksi, että se saattaa helposti lähteä niin sanotusti lapasesta.
Pelaajan oma valppaus ja omien rajojen tunteminen ovat avainasemassa vastuullisessa pelaamisessa. Onneksi vastuulliset pikakasinot ovat kuitenkin myös kantaneet oman kortensa kekoon. Pikakasinot tarjoavat monipuolisesti tietoa pelaamisen riskeistä ja vastuullisesta pelaamisesta, jonka lisäksi ne tarjoavat erilaisia työkaluja oman pelaamisen hallitsemiseksi. Apukeinoja on monia, kunhan niitä vain osaa käyttää hyväksi.
ETA-maan lisensoimat pikakasinot tunnetaan vastuullisimpina toimijoina
Pikakasinot ovat luotettavia ja turvallisia pelipaikkoja. Lähes poikkeuksetta kaikki suomalaisille suunnatut pikakasinot toimivat joko Maltan, Viron tai Curacaon pelilisenssillä. Kasinolisenssi on merkki siitä, että pikakasino on säännelty ja sen toimintaa valvotaan. Toimilupia jakavat peliviranomaiset tarkistavat lisensoimansa pikakasinot perusteellisesti taatakseen pelaajille sataprosenttisen turvallisen peliympäristön.
Kaikki lisensoidut pikakasinot ovat siis turvallisia, mutta se, minkä maan pelilisenssi kasinolla on, vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka paljon kasino panostaa vastuulliseen pelaamiseen.
ETA-maiden eli Maltan ja Viron peliviranomaiset tunnetaan markkinoiden tiukimpina ja arvostetuimpina. Ne eivät myönnä lisenssejään kevein ottein, vaan kunkin lisenssinhakijan on läpäistävä pitkä ja tiukka tarkistusprosessi, jossa peliviranomainen varmistaa, että kasinolla on valmiudet rahapelien tarjoamiseen.
ETA-maan peliviranomaiset asettavat lisensoimille kasinoilleen tiukkoja sääntöjä, joita niiden on noudatettava. Yksi Maltan ja Viron peliviranomaisten säännöistä on, että kasinoiden on panostettava vastuullisuuteen.
ETA-maan lisensoimilta pikakasinoilta löytyy erillinen vastuulliseen pelaamiseen keskittyvä sivu, jolla kasino kertoo toimista, millä se edistää vastuullista pelaamista. Useimmilla kasinoilla tämä on hyvin samantyylinen – ovathan peliviranomaisten vaatimukset täysin samat kaikille lisensoimille kasinoilleen. Monet pikakasinot tarjoavat tukea vastuulliseen pelaamiseen muun muassa seuraavilla tavoilla:
- Erilaiset työkalut oman pelaamisen hallintaan.
- Mahdollisuus pelitilin sulkemiseen.
- Tietoa auttavista ulkopuolisista organisaatioista, jotka tarjoavat apua ja tukea sekä ongelmapelaamisesta kärsiville että heidän läheisilleen.
- Asiakaspalvelu, johon voi milloin tahansa ottaa yhteyttä vastuulliseen pelaamiseen liittyvissä kysymyksissä.
- Vinkkejä erilaisista ohjelmista, joiden avulla voi rajoittaa pääsyä pelisivustoille omalla laitteella. Ohjelmat toimivat myös ehkäisemään alaikäisten pelaamista.
ETA-maan lisensoimien pikakasinoiden tarjoamat vastuullisuustyökalut
Maltan ja Viron peliviranomaisten lisensoimat pikakasinot tarjoavat monipuolisesti erilaisia työkaluja, joiden avulla voit hallita helpommin omaa pelaamistasi. Voit asettaa useimmat rajoitukset helposti omasta profiilistasi, mutta muutamia rajoituksia varten sinun on saatettava ottaa asiakastukeen yhteyttä.
Tarjolla on muun muassa seuraavanlaisia työkaluja:
- Talletusraja, jonka avulla voit määrittää, kuinka suuren summan voit suorittaa kasinolle rahansiirtoja päivän, viikon tai kuukauden sisällä. Kun euromääräinen raja on tullut vastaan, ei kasino hyväksy enää uusia talletuksia ennen kuin itse määrittelemäsi ajanjakso on umpeutunut. Talletusrajalla estetään liian suurten kertatalletusten tekemistä ja pidetään pelaaminen oman budjetin puitteissa.
- Panostusraja, jonka avulla voit määrittää, kuinka suurella maksimipanoksella voit pelata. Jos et halua panosten ylittävän esimerkiksi viittä euroa, voit asettaa panostusrajan estämään tämän.
- Tappioraja, joka on hyvä asettaa viimeistään siinä vaiheessa, kun sinusta tuntuu, että häviät kasinolle liikaa rahaa. Voit määrittää euromääräisen tappiorajan päivä-, viikko- tai kuukausikohtaiseksi. Kun olet hävinnyt määrittelemäsi summan, et pysty asettamaan uusia panoksia ennen kuin itse määrittelemäsi ajanjakso on umpeutunut.
- Istuntorajoitus, jonka avulla voit asettaa aikarajan omalle pelaamisellesi. Voit esimerkiksi rajoittaa peliaikasi niin, että voit pelata ainoastaan yhden tunnin yhden päivän aikana. Aikarajan voi asettaa päivä-, viikko- tai kuukausikohtaiseksi. Kun asettamasi aikaraja on tullut vastaan, kirjataan sinut automaattisesti ulos pelitililtäsi, etkä voi kirjautua sisään ennen kuin itse määrittelemäsi ajanjakso on umpeutunut.
- Istuntomuistutus eli aikailmoitus, jonka voit asettaa muistuttamaan sinua pelisessiosi kestosta sekä siitä, kuinka paljon olet käyttänyt pelisessiosi aikana rahaa. Voit määritellä itse, kuinka usein haluat, että istuntomuistutus ponnahtaa peliruudullesi.
- Pelitauko tai peliesto, jonka avulla voit asettaa pelitilisi jäähylle itse määrittelemäsi ajanjakson ajaksi. Jos asetat tilisi jäähylle esimerkiksi kuukaudeksi, et voi tänä aikana kirjautua sisään. Pelitauko on helppo toimenpide hillitä pelaamista, jonka lisäksi se antaa myös kasinolle varoituksen siitä, että pelaaminen ei välttämättä ole enää hallinnassasi.
- Pelitilin sulku, joka on niin sanottu viimeinen vaihtoehto, kun sinusta tuntuu, ettei mitkään pelirajoitukset enää auta pitämään pelaamista vastuullisena. Voit sulkea pelitilisi lopullisesti, jolloin et voi enää koskaan kirjautua sisään pelitilillesi etkä luoda itsellesi uutta pelitiliä kyseiselle kasinolle.
Rajoitukset ovat aina kasinokohtaisia ja ne astuvat voimaan heti. Mikäli haluat löysätä itse asettamiasi rajoja, esimerkiksi nostaa tappiorajaa korkeammaksi, astuu uusi rajoitus usein voimaan viikon harkinta-ajan jälkeen. Näin kasino varmistaa, ettet muuta rajoja harkitsematta. Mikäli haluat puolestaan tiukentaa rajoja, astuvat uudet rajoitukset voimaan välittömästi.
Monilla kasinoilla on myös tarjolla itsearviointitesti, jonka avulla voit arvioida omaa pelaamistasi. Vastaamalla kysymyksiin saat hieman osviittaa siitä, onko sinulle mahdollisesti kehittymässä tai jo kehittynyt peliongelma. Osalla kasinoista on oma testinsä, kun taas osalla on suora linkki esimerkiksi Peluurin tarjoamaan itsearviointitestiin.
Curacaon lisensoimien pikakasinoiden vastuullisuus
Curacaon peliviranomainen tunnetaan hieman höllemmästä otteestaan kuin Maltan ja Viron. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Curacaon lisensoimilla kasinoilla olisi turvallista pelata. Viime vuosien aikana eteen ei ole tullut yhtäkään niin sanottua huijarikasinoa, jolla olisi Curacaon pelilisenssi. Näillä kasinoilla pelaaminen onkin siis täysin turvallista.
Yksi merkittävä ero on kuitenkin se, ettei Curacaon peliviranomainen juurikaan välitä siitä, panostaako sen lisensoima kasino vastuulliseen pelaamiseen, mikä on eurooppalaisen lisenssin perusedellytys.
Suurimmalta osalta Curacaon lisensoimista kasinoista puuttuu tyystin mahdollisuus asettaa pelirajoituksia suoraan omasta profiilistasi. Useimmilla erilaisten rajoitusten asettamiseen vaaditaan, että otat asiakastukeen yhteyttä, jolloin yksi asiakaspalvelijoista asettaa rajan puolestasi. Tarjolla voi olla kuitenkin vain esimerkiksi talletusraja.
Poikkeuksiakin kuitenkin onneksi löytyy, sillä jotkut Curacaon pikakasinot ovat itse halunneet panostaa vastuullisuuteen, vaikka se ei peliviranomaisen vaatimus olisikaan. Näillä voit tällöin itse asettaa erilaisia pelirajoituksia helposti omasta profiilistasi.
Kannattaa aina etukäteen tarkistaa, miten kasinolla toimitaan pelirajoitusten suhteen. Jos sinulle on tärkeää, että voit asettaa rajoituksia itse, suosittelemme tsekkaamaan asian ennen kasinolle liittymistä esimerkiksi suoraan asiakaspalvelusta.
Nauti pikakasinoista vastuullisesti
Kun pelaat rahapelejä, on se sitten pikakasinolla tai perinteisellä nettikasinolla, on vastuullisuus kaiken A ja O. Kun pelaaminen pysyy hallinnassa, pysyy se myös hauskana ajanvietteenä ja jännittävänä kokemuksena.
Valitettavasti rahapelien pelaaminen voi kuitenkin joillain pelaajilla johtaa vakaviin taloudellisiin ongelmiin, jonka vuoksi onkin äärimmäisen tärkeää pyrkiä ehkäisemään mahdollisten ongelmien syntymistä jo hyvissä ajoin. Tätä haluavat sekä peliviranomaiset että kasinot, vaikka joillain voikin olla harhaluulo, etteivät nämä tahot välitä pelaajista lainkaan, kunhan vain saavat lypsättyä itselleen rahaa. Tämä väärä kuvitelma kannattaa unohtaa heti alkuun.
Helpoimmalla pääset, kun asetat itsellesi kasinon tarjoamia pelirajoituksia, kuten talletus- ja tappiorajan. Pelaa vain sen verran, kuinka paljon sinulla on varaa hävitä, äläkä missään nimessä käytä pelaamiseen sellaisia varoja, jotka on tarkoitettu vuokraan, ruokaan tai muihin elämisen kustannuksiin.
Jos haluat lisätietoja vastuullisesta pelaamisesta, suosittelemme vierailemaan kasinoiden Vastuullinen Pelaaminen -osiossa, josta löydät kattavasti lisätietoa. Kyseinen osio on useimmilla pikakasinoilla sijoitettu sivuston alabanneriin muiden oheislinkkien rinnalle.