Netissä maksaminen yleistyy vuosi vuodelta, ja samalla saatavilla on entistä enemmän eri maksuvaihtoehtoja. Teknologian kehityksen ansiosta netissä maksaminen on hyvin turvallista, kunhan noudattaa järkeviä perussääntöjä ja tiettyä varovaisuutta. Eri maksutavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa, ja jokainen päättää itse, mitkä maksutavat sopivat omaan maksukäyttäytymiseen parhaiten.
Netissä maksetaan sekä ostoksista että palveluista. Se, että verkkokaupat tarjoavat asiakkailleen kattavan maksutapavalikoiman, on ensiarvoisen tärkeää. Merkittävä osa peruuntuneista verkko-ostoksista kaatuu siihen, että asiakas ei voi käyttää haluamaansa maksutapaa.
Koska verkkomaksaminen on kovin yleistä, on maksutapojen turvallisuuteen panostettu. Toisaalta monelle voi olla vaikea valita, mitä maksutapaa käyttää, koska vaihtoehtoja on monia. Tässä artikkelissa käymme läpi turvallisia maksutapavaihtoehtoja sekä listaamme tekijät, jotka auttavat turvallisen maksutavan valitsemisessa.
Rahanpesulaki: läpinäkyvyyttä maksuliikenteeseen
Suomessa on voimassa rahanpesulaki, jonka tarkoituksena on ehkäistä rahanpesua ja rikollisin keinoin hankitun rahan käyttöä. Laki velvoittaa niin finanssialan toimijoita kuin myös tavaroiden ja palveluiden myyjiä tiettyihin toimenpiteisiin. Lain keskeisin velvoite on asiakkaiden tunnistaminen ja tunteminen sekä tarvittaessa varojen alkuperän selvittäminen. Rahanpesulaki vaikuttaa maksutapojen turvallisuuteen siinä mielessä, että palvelun tarjoavan tahon on tunnistettava sekä tunnettava asiakkaansa ja myös siinä mielessä, että finanssialan toimijoiden toimintaa valvotaan.
Käytännössä rahanpesulaki näkyy muun muassa pankin kanssa asioidessa niin, että pankki on velvoitettu kysymään asiakkaalta tiettyjä asioita muun muassa asiakkaan säännöllisen maksuliikenteen määrästä ja tietoja varojen alkuperästä. Myös esimerkiksi tilin avaaminen nettilompakkopalvelussa edellyttää asiakkaan tunnistamista ennen kuin palvelun voi ottaa käyttöön.
Myös esimerkiksi nettikasinoiden on tunnistettava ja tunnettava pelaajansa, mikä tarkoittaa, että kasinolle on joko rekisteröitävä pelitili omilla henkilötiedoilla tai kirjauduttava pankkitunnuksilla, mikä varmistaa henkilöllisyyden. Kun hakusessa on turvallinen ja säännelty nettikasino, kannattaa vertailla nettikasinoita, jotta voi valita luotettavan toimijan nettikasinoiden valtavasta määrästä.
Mihin asioihin voit itse vaikuttaa?
Teknologian kehitys on tehnyt verkossa maksamisesta turvallisempaa, ja standardit kehittyvät paremmiksi vuosi vuodelta. Yleisesti käytössä olevat maksutavat ovat pääsääntöisesti turvallisia, kunhan itse myös huolehtii tietyistä asioista.
Maksusuorituksia ei koskaan kannata tehdä julkisessa wifi-verkossa, vaikka se olisi suojattu. Julkiset verkot on helpompi hakkeroida kuin yksityiset verkot. Maksut kannattaa siis tehdä aina suojatussa, ja mielellään yksityisessä verkkoyhteydessä, jolloin riski maksutietojen joutumisesta vääriin käsiin on huomattavasti pienempi.
Koska ihmiset maksavat paljon verkossa, tarkoittaa se ikävä kyllä myös sitä, että liikkeellä on aina huijareita, jotka pyrkivät kalastelemaan ihmisten pankki- ja maksutietoja. Muun muassa pankkien nimissä lähetetyt huijausviestit ovat todella yleisiä. Ihmisten onkin oltava valppaana saadessaan sähköposteja tai viestejä pankin nimissä. Koskaan ei esimerkiksi pidä antaa omia asiakastunnuksia sähköpostilla tai tekstiviestillä eikä hyväksyä kortti- tai verkkomaksuja, joita ei ole itse tehnyt.
Nykyään hakkerit ovat taitavia luomaan sivustoja ja sovelluksia, jotka näyttävät samalta kuin alkuperäinen sivusto. Esimerkiksi verkkopankkiin kannattaa kirjautua vain joko oman sovelluksen kautta tai kirjoittamalla pankin osoite suoraan selaimeen sen sijaan, että pankin osoitteen hakee jonkin hakukoneen kautta.
Ennen millään sivustolla maksamista kannattaa aina olla täysin varma sen luotettavuudesta. Rehdisti toimivat sivustot tarjoavat yleensä monia eri maksuvaihtoehtoja. Mikäli sivusto on itselle tuntematon, voi silloin olla hyvä idea lukea siitä kirjoitettuja arvosteluja. Jos arvosteluja ei löydy, on se jo itsessään merkki, että sivustolla maksamista kannattaa harkita.
Ennen maksutietojen syöttämistä kannattaa aina tarkistaa, että yhteys maksajan ja myyjän välillä on salattu. Yhteys on salattu, mikäli sivuston url-ositteen edessä on lukon kuva, ja url-osoite alkaa yhdistelmällä https://. Pelkkä http:// ilman s-kirjainta puolestaan tarkoittaa salaamatonta yhteyttä. Salattu yhteys takaa sen, että maksutiedot siirtyvät maksun saajalle salattuina. Oman laitteen tietoturvaa ei myöskään pidä unohtaa.
Verkkopankki ja maksupalvelut
Verkkopankin kautta maksaminen on yhä suosituin maksutapa verkossa. Korttimaksujen ohella verkkopankkimaksut ovat yksi ensimmäisistä maksuvaihtoehdoista, jotka otettiin käyttöön nettimaksamisessa. Verkkopankeilla on käytössä korkean tason turvaratkaisuja, jotka varmistavat, että maksujen tekeminen on turvallista. Verkkopankkien turvallisuus perustuu kansainvälisesti käytössä oleviin standardeihin.
Yleensä verkossa maksettaessa verkkopankin kautta maksun välittää jokin maksupalvelu. Verkkomaksupalvelut ovat luotettavia ja turvallisia vaihtoehtoja verkkomaksamiseen. Maksupalvelut toimivat kolmansina osapuolina asiakkaan ja maksun saajan välillä. Näin asiakkaan pankkitiedot eivät välity suoraan maksun saajalle, sillä ne menevät maksupalvelun kautta, joka hoitaa maksutapahtuman.
Maksupalveluiden kautta maksaminen vähentää riskiä omien tietojen joutumisesta vääriin käsiin. Maksupalvelut pyrkivät vahvistamaan sekä ostajan että myyjän henkilöllisyyden, mikä takaa molempien osapuolten turvallisuuden. Suosittuja maksupalveluja ovat Trustly, Zimpler, Euteller, Klarna, Paytrail ja Brite.
Moni verkkokauppa käyttääkin jotakin maksupalvelua automaattisesti kaikissa asiakkaiden maksutapahtumissa taatakseen turvalliset maksutapahtumat. Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään, sillä mikäli sivusto käyttää maksupalvelua, tapahtuu maksu sen kautta automaattisesti. Yleensä maksun tekeminen maksupalvelun kautta vaatii maksun vahvistamisen pankkitunnuksilla.
Laskut ja pikavipit
Kaikkein turvallisin vaihtoehto on maksaa nettiostos laskulla. Se ei kuitenkaan aina ole mahdollista, sillä kaikki kauppiaat eivät vaihtoehtoa tarjoa. Laskulla maksamista suositaan etenkin suuremman hintaluokan ostoksissa, sillä se luo turvallisuuden tunteen, kun tuotetta ei tarvitse maksaa etukäteen.
Myös pikavippi pankkitunnuksilla on turvallinen vaihtoehto silloin, kun äkillinen rahantarve yllättää. Pikavipin saa käyttöön nopeasti ja turvallisesti pankkitunnuksilla. Lainan hakeminen onnistuu netissä, ja lainan hakija tunnistautuu verkkopankin kautta, jolloin henkilöllisyys voidaan varmistaa ja luottotiedot tarkistaa. Myöntävän lainapäätöksen jälkeen rahat saa omalle pankkitilille saman tien.
Nettilompakot
Nettilompakon käyttö vaatii ensin rekisteröitymisen palvelun käyttäjäksi. Nettilompakkopalveluiden on pystyttävä varmentamaan käyttäjiensä henkilöllisyys ja toimia rahanpesulain edellyttämällä tavalla, joten tilin avaaminen edellyttää kopiota henkilöllisyystodistuksesta, kuten passista, ja todistusta asuinpaikasta, johon käy esimerkiksi viimeaikainen sähkölasku.
Kun käyttäjätili on rekisteröity ja vahvistettu, voi sen jälkeen omaan nettilompakkoon siirtää rahaa joko pankkitililtä tai maksukortilta. Kuten kortti- ja verkkopankkimaksuissa, myös nettilompakoilla on käytössä mittavat turvallisuusstandardit. Nettilompakkojen käyttö koetaan erityisen turvalliseksi vierailla ja ulkomaisilla sivustoilla maksettaessa.
Mobiilimaksut
Mobiilimaksut ovat yleistyneet todella nopeasti viime vuosina. Mobiilimaksut ovat kätevä ja turvallinen tapa maksaa verkossa, ja maksutapaa suosivat etenkin nuoremmat ikäluokat. Suosittuja mobiilimaksutapoja ovat Mobilepay, Siru Mobile, Google Pay ja Apple Pay sekä pankkien omat mobiilimaksusovellukset.
Mobiilimaksut ovat hyvin turvallisia, kunhan itse huolehtii puhelimesta: puhelin kannattaa suojata niin, ettei sitä voi käyttää ilman suojakoodia, sormenjälkitunnistusta tai muuta tunnistusta. Mobiilimaksamista varten on yleensä ladattava mobiilimaksusovellus, jossa on lisäksi oma salasanansa tai suojakoodinsa.
Luotto- ja pankkikortit
Luotto- ja pankkikortit ovat jo pitkään käytetty maksutapa netissä. Luottokortilla maksamista pidetään turvallisempana kuin suoraan verkkopankissa maksamista, sillä maksua ei veloiteta suoraan pankkitililtä. Tosin kannattaa huomioida, että luotto- ja pankkikorttien käytöstä verkkomaksuissa saatetaan periä kuluja.
Vaikka korttimaksuissa piilee riski kortin tietojen joutumisesta vääriin käsiin, on korttimaksaminen kuitenkin hyvin turvallista. Lisäksi luottokortilla maksamisen etu on se, että jos ostetun tuotteen kanssa tulee ongelmia, kuten tuotetta ei toimiteta perille tai veloitus on suurempi kuin sovittu, voi silloin rahoja pyytää takaisin luottokortin myöntäneeltä yhtiöltä.
Muun muassa Visalla ja Mastercardilla on todentamispalvelut, jotka todentavat molemmat kaupan osapuolet luotettavasti. Todentamispalvelussa käytetään kaksivaiheista tunnistautumista, mikä ansiosta tietoturvariskit ovat minimaalisia. Todentamispalvelun käyttäminen netin korttimaksuissa vastaa kortinhaltijan allekirjoitusta.