Joskus elämässä tulee eteen tilanne, jossa on hyvä turvautua ulkopuoliseen, tilapäiseen rahoitukseen. Tällainen voi olla esimerkiksi yllättävä kodinkoneen rikkoutuminen, lemmikin sairastuminen tai muu äkillinen ja yllättävät tapahtuma. Tilanteen helpottamiseksi on onneksi nykyään olemassa useampia vaihtoehtoja, joista suosittuja ovat kulutusluotot ja erilaiset pikavipit.
Moni erehtyy luulemaan, että pikavipeillä ja kulutusluotoilla tarkoitetaan aivan samaa asiaa – korkeakorkoista lainaa, joka on tarkoitettu maksettavaksi pois mahdollisimman nopeasti. Lainatyypit kuitenkin eroavat toisistaan huomattavasti. Kilpailuta lainat ilmaiseksi ja selvitä, millaista lainaa juuri sinun olisi mahdollista saada ja mikä lainoista sopisi parhaiten tarpeeseesi.
Sekä pikavipin että kulutusluoton voi saada nopeasti
Pikavipin saa yleensä nimensä mukaisesti tilille välittömästi, mutta tiesitkö, että myös kulutusluottopäätöksen voi saada heti? Tämä johtuu siitä, että nykyään kulutuslainojen hakuprosessi on pitkälti automatisoitu. Jos siis tarvitset rahat tilille heti, ei kulutusluotto ole välttämättä lainkaan pikavippiä hitaampi vaihtoehto.
Kulutusluottojen myöntämisen ehdot ovat yleensä jonkin verran pikalainoja ankarammat, mutta molemmat lainat ovat tyypillisesti vakuudettomia eli kuluttajalla ei tarvitse olla vakuuksia lainan pantiksi. Kulutusluotoissa on toki olemassa myös vakuudellisia lainoja, joiden korkotaso on tyypillisesti hieman matalampi. Tällaisia ovat esimerkiksi monet autolainat.
Ehkä olet törmännyt netissä myös sellaisiin nimityksiin kuin joustoluotto, autoluotto, lomalaina tai venelaina? Myös näissä on tyypillisesti kyse vakuudettomista kulutusluotoista tai kuluttajalainoista. Nämä lainat on ainoastaan brändätty tiettyä tarvetta varten.
Pikavipin korkotaso on tyypillisesti suurempi
Lainan kokonaiskustannuksia laskettaessa merkitystä on paitsi laina-ajalla, myös korkotasolla. Vaikka laina olisi tarkoitus maksaa takaisin hyvinkin nopeasti, on erittäin tärkeää tutustua lainan ehtoihin, korkoihin ja kuluihin.
Sekä pikavippeihin että kuluttajalainoihin liittyy lähes poikkeuksetta nimellisen koron lisäksi myös muita kuluja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset tilinhoitomaksut sekä avausmaksut. Lainoja vertaillessa tuleekin tuntea nimellisen vuosikoron ja todellisen vuosikoron käsitteet.
Nimellinen vuosikorko ei useinkaan ole kuluttajan näkökulmasta kovin hyödyllinen. Se kertoo ainoastaan lainan nimellisen koron eli koron, jossa ei ole huomioitu mahdollisia avausmaksuja, tilinhoitopalkkioita tai muita kuluja. Lainoja voidaan markkinoida esimerkiksi ”alkaen 5 % korolla”, millä viitataan yleensä vain nimelliseen korkoon.
Kuluttajien helpottamiseksi laki vaatiikin nykyään ilmoittamaan nimellisen vuosikoron ohella myös lainan todellisen vuosikoron. Todellisessa vuosikorossa huomioidaan kaikki lainaan kohdistuvat korot ja kulut ja sen avulla voi arvioida, minkälaisia kuluja lainasummasta vuositasolla tosiasiassa kertyy. Ero voi olla jopa kymmeniä prosenttiyksiköitä, etenkin pienemmissä lainoissa.
Pikavippejä myöntävät niihin erikoistuneet yhtiöt
Yksi pikavippien ja kulutusluottojen välisistä eroista liittyy niitä myöntäviin tahoihin. Kuluttajaluottoja nimittäin myöntävät tyypillisesti pankit ja rahoitusyhtiöt, kun taas vikavippejä myöntävät niihin erikoistuneet yhtiöt. Tämä tarkoittaa sitä, että oma pankkisi tarjoaa hyvin todennäköisesti kulutusluottoja, mutta ei pikavippejä.
Vielä muutamia vuosia sitten uutisoitiin yrityksistä, jotka tarjosivat pikavippejä jopa satojen prosenttien koroilla. Syyskuussa 2019 astunut kuluttajansuojalaki toi lainojen tarjontaan tiukennuksia, minkä vuoksi monet korkeakorkoisia pikavippejä tarjoavat yhtiöt lopettivat toimintansa tai siirtyivät tarjoamaan lainoja kuluttajan näkökulmasta paremmilla ehdoilla. Nykyään pikavippejä saa siis huomattavasti reilummilla ehdoilla kuin ennen.
Lainoja kannattaa aina vertailla
Oli tilanteeseesi sopiva laina sitten pikavippi tai kulutusluotto, kannattaa molemmat lainatyypit aina kilpailuttaa. Lainojen välisissä koroissa ja kuluissa on huomattavia eroja, eikä ensimmäiseksi eteen tuleva vaihtoehto ole suinkaan aina se järkevin tai edes hyvä vaihtoehto.
Helppo tapa kilpailuttaa kodin lainat on käyttää Summarumin lainatyökalua, jonka avulla selvität paitsi minkälaista lainaa sinun on mahdollista saada, voit myös vertailla eri lainojen todellisia ja nimellisiä vuosikorkoja. Mukana on aina useita yhtiöitä, joista voit vapaasti valita itsellesi parhaimman. Luonnollisesti sinun ei tarvitse valita mitään vaihtoehtoa, mikä et ole tyytyväinen tarjouksiin.